Pihatosta kilparadoille –nuorten hevosten koulutusprojekti alkoi heinäkuussa 2011.
Projektin tavoitteena on luoda johdonmukainen koulutusjärjestelmä nuorille hevosille, parantaa myyntiin tulevien hevosten laatua, lisätä myyntikanavia Suomessa ja Euroopassa ja näin edelleen lisätä hannover-hevoskasvatuksen määrää ja taloudellista kannattavuutta.
Tämä projekti on virinnyt jo vuonna 2003 Minna Mäenpään sekä Anna Pajasen vetämän ratsu- ja ponikasvatuksen kehittäminen –hankkeen tiimoilta ja sai nyt konkreettisen alun kun Saksan Hannoveraner Verband käynnisti Verdenissä vastaavanlaisen projektin. Suomessa koulutusprojektia koordinoi Suomen Hannoveryhdistys. Yhdistyksemme on vireä ja toimiva kasvattajayhdistys, jonka perustehtävänä on kasvattajiensa toiminnan tukeminen sekä luoda edellytyksiä kannattavaan ratsukasvatustoimintaan Suomessa. Se tekee tiivistä yhteistyötä paitsi kattojärjestönsä Hannoveraner Verbandin kanssa, niin myös muiden Suomessa vaikuttavien kasvattajajärjestöjen kanssa järjestäen tapahtumia ja koulutuksia.
Ykkösvaiheessa projektin tarkoituksena on järjestää ympäri maata koulutusklinikoita, luentoja sekä käytännön demonstraatioita nuorten hevosten kanssa työskenteleville ratsuttajille sekä hevosenomistajille, Lisäksi olisi mahdollisuus tutustua Gentle Touch -tekniikkaan jota käytetään etenkin pleasure riding -hevosten koulutuksessa.
Kakkosvaiheen projektina on kouluttaa omia ratsuttajiamme jatkamaan projektia ainakin osin kotimaisin voimin.
Yhteistyökumppanina on Hannoveraner Verband ja vastuuvalmentajana toimii Hannoveraner Verbandista Steffen Werner, joka valmistelee työkseen hannovereita esim. huutokauppoihin.
Werner on aloittanut ratsastusharrastuksen jo lapsena, ensin vikellysharrastuksena sijoittuen Saksan mestaruustasolla ja siirtynyt myöhemmin nuorten luokkiin ratsastuksessa, kilpaillen kouluratsastuksessa helppoja ja esteratsastuksessa vaativissa luokissa. Hän on suorittanut maatalouden opinnot erikoistuen hevoskasvatukseen sekä –urheiluun ja valmistunut maatalousinsinööriksi. Sen jälkeen hän toimi oppisopimusratsuttajana Braunschweigissa olympiakoulutuomari Heinz Schutten, Frank Huben sekä Joakim Böschen opeissa, sekä tuomari/ratsuttaja Franke Agnen luona kouluvalmentajana ja ratsuttajana, pyörittänyt myöhemmin omaa nuorten hevosten koulutustallia, toiminut hevoskasvatus- ja koulutustalli Burnsin johtajana sekä vastaavana koulutusjohtajana yhdessä f. Meyer zu Hartumin kanssa Eichenhein kasvatustallissa; tältä ajalta on sijoituksia ja voittoja kouluratsastuksessa keskivaativiin ** luokkiin asti sekä esteissä keskivaativissa ** luokissa, kaikki tulokset nuorilla itse kouluttamillaan hevosilla. Tällä hetkellä Steffen Werner siis toimii päätoimisesti Saksan Hannoveraner Verbandin palveluksessa.
Koulutukset ovat avoimia Suomen Hannoveryhdistyksen jäsenille, kuunteluoppilaaksi pääsevät myös ei-vielä yhdistyksen jäsenet. Ensimmäinen koulutus järjestettiin hyvällä menestyksellä Karjalohjalla Kotisillan tallilla 30.-31.7.2011. Siihen osallistui viitisentoista nuorta hevosta. Koulutus todettiin erittäin hyödylliseksi ja selkeä tilaus tällaiseen näyttää olevan. Seuraava koulutustilaisuus oli Huittisissa Tuorin ratsutilalla lokakuussa, jossa osallistuja määrä oli jo parikymmentä.
Vuonna 2012 valmennusajankohdat ja paikat ovat alustavan suunnitelman mukaan:
Ypäjä 18.-19.2. (kutsu, pdf) (Valmennus, kasvattajatapaaminen+luento sekä vuosikokous)
Aikataulu (docx)
Aikataulu (pdf)
Maaninka 31.3.-1.4. (kutsu, pdf)
Kalajoki 9.-10.6.
Huittinen 1.-2.9.
Tarkempia tietoja löytyy sivuiltamme
www.hannoveraner.fi / Pihatosta kilparadoille sekä pia.karhu(at)hannoveraner.fi